30 syyskuuta 2015

Syksy saapuu..

Tämä siili ei vaivu syksyn tullen horrokseen.. vaikka tässä vaiheessa taas tuntuu, että voisi heittää kirveen kaivoon.

Ekana voin todetta, että ei kovin vahvasti ole tämäkään kausi mennyt. Satoa itse idätetyistä ei ole tullut vielä. Osassa on kyllä jo podit alkaa osassa värikin vaihtumaan, mutta pääsääntöisesti vasta nyt kukkivat! Ei tässä vaiheessa minkään kuuluu alkaa kukkimaan, kun sadon pitäisi olla jo kypsää.

Mutta satoa olen saanut jo Taimimoision kasvateista. Olen kuivanut ja jauhanut Aji Benitoa ja Jamaican Scotch bonnet MoA samaan purkkiin. On sopivan tulinen sekoitus, kun muistaa vain laittaa annokseen korkeintaan teelusikan..

Mutta katsotaan jotanko osan kasvihuoneen asukeista kotiin vai joudunko kylmästi hävittämään ne. Eniten harmittaa, jos ei saa ollenkaan maistaa yhtään omia kasvatteja. Niin ja varmasti tulisi koittaa saada jokunen talvehtimaan, vaikka se kuulostaa todella haasteelliselta.

Mutta tässä vaiheessa ei todellakaan aleta horrostamaan vaan, suunnittelemaan jo uutta kautta. Sen verran olen jo asiaa miettinyt, että nyt niitä lajikkeita on vain muutama ja yksilöitäkin vain muutama lajiketta kohden.